Kun isä lähti
En muista, mitä vanhempani sanoivat toisilleen sinä päivänä. Olin alle kuusivuotias. En tiedä, oliko päätös tehty jo aiemmin vai syntyikö se riidan keskellä. Muistan vain tunnelman. Ilma tuntui raskaalta, aivan kuin koti olisi pidättänyt hengitystään. Äidin äänessä oli viha, jonka lapsikin tunnistaa, vaikka ei ymmärrä sanoja. Minä itkin. Istuin isän sylissä niin tiukasti kuin pienillä käsillä pystyin. Muistan hänen villapaitansa karhean pinnan poskeani vasten ja sen, miten painoin kasvoni hänen rintaansa vasten, koska siellä tuntui hetken turvalliselta. En halunnut päästää irti. Isä nousi välillä ylös keräämään tavaroitaan. Hän käveli huoneesta toiseen, ja minä kuljin hänen perässään kuin pieni varjo. Kun hän pysähtyi, halasin häntä uudelleen. Kun hän siirtyi seuraavaan huoneeseen, seurasin mukana. Ajattelin ehkä, että jos pitäisin tarpeeksi lujasti kiinni, hän ei voisi lähteä. Lapsi uskoo joskus, että rakkaus voi estää aikuisia lähtemästä. Sitten tapahtui jotakin, mitä en ole koskaan ...