Näkymätön oppilas
Opettaja kirjoitti liitutaululle. Liitu narskui taulua vasten, mutta minä en kuunnellut sanoja. Katselin, kuinka valkoinen pöly leijaili ikkunasta tulevassa valossa. Mietin, miksi opettajalla oli tänään eri paita kuin eilen. Mietin, miksi luokan kello tikitti niin kovaa. Mietin, kuuliko kukaan muu sen samalla tavalla kuin minä. Yritin kuunnella. Oikeasti yritin. Puristin kynää kädessäni ja päätin, että nyt keskityn. Mutta mitä enemmän yritin pitää ajatuksista kiinni, sitä kauemmas ne karkasivat. Ne sinkoilivat kuin linnut, joita en saanut pysähtymään. Kun opettaja sanoi: “Ottakaa kirjat esiin ja tehkää tehtävät sivulta 42”, muut avasivat kirjansa heti. Minä jäin miettimään, sanoiko hän 42 vai 24. Sitten mietin, mikä tehtävä piti tehdä. Sitten huomasin, että muut olivat jo aloittaneet. Katsoin vieressä istuvan kynän liikettä ja yritin päätellä siitä, mitä minun pitäisi tehdä. Toivoin, ettei kukaan huomaisi, että olin pudonnut kärryiltä jo ensimmäisen lauseen jälkeen. En halunnut nostaa ...